perjantai 12. helmikuuta 2010

Tulkoon valkeus

Meillä on tässä viime syksyn ja talven aikana tullut ihmeesti valoisampaa, kun minä ja Otex löydettiin toisemme. :) Otex on oikeastaan vain pohjamaali, mutta kun on tällainen mullekaikkihetinyt-ihminen kuin minä, se säästää monelta harmaalta hiuskiehkuralta.


Parasta tuossa Otexissa on sen helppous, se tarttuu kai melkein pintaan kuin pintaan, joten hiomiset sun muut voi unohtaa. Toki jos haluaa kestävää ja siistimpää jälkeä, on suositeltavaa tehdä pohjatyöt, mutta minun tavoitteeni nyt vain oli saada nopeasti valkoista ja mielummin jopa vähän "epäsiistiä" jälkeä.

Meidän ensimmäinen kohde oli Ruotsin puolelta Punaisen Ristin kirpparilta ostettu ruokapöytä, joka maksoi hurjat 9,50 euroa. Samaan hengenvetoon valkoisen värin saivat myös ikeasta ostetut mustanruskeat tuolit, jotka olivat jo vähällä joutua roskalavalle.







Maali levitettiin ruiskulla, jälki oli siistiä ja mikä parasta, nopeaa! Mies hoiti maalauksen, jonka jälkeen minä kävin vähän hiomassa vanhaa pintaa esiin sieltä täältä kulmista ja sitten vielä lakka päälle. Otexista jää, tartuntamaali kun on, tosi mattanen/karhea pinta, joten lakka oli välttämätön tähän pöytään. Yhden kirjoituspöydän olen jättänyt lakkaamatta Otexin jälkeen, mutta niin kivalta kun se näyttääkin, pölyjen pyyhkiminen on hermoja raastavaa kun pöly tarttuu pintaan ja vain leviää kostealla pyyhkiessä.


Ja näin ihana valkoinen pöytäryhmästä tuli!


2 kommenttia:

  1. Tosi kiva blogi tulossa. Jään ilmanmuuta seuraamaan....muistahan päivitellä ahkerasti, vaikka niitä erilaisia materiaalivaihtoehtoja, mikä milloinkin miellyttää ja mitä aiot uuteen kotiisi laittaa. Saattaahan se mieli vielä muuttua, mutta sitten laitat uudet päivitykset:) Niin ja se pitää vielä sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että ne 8,5 m2:n lastenhuoneet on TOSI pienet...mutta toisaalta; vähempi kertyy romuja..laitoin nimittäin just melkosen läjän Teemun rojuja Tositorille:)

    VastaaPoista
  2. Jahas, heti rupes bloggeri rajottamaan kommentointia omassa blogissa.. tai sitten vaan eilen unohdin painaa "lähetä". No mut kiitos Soile, kiva jos saan yhden lukijan :) Pitää tosiaan päivitellä kaikki mitä mieleen tulee, kiva sitten katella kun se aika tulee että mitä sitä olikaan mielenpäällä. Siinä vaiheessa voi muuten mennä sormi suuhun, kun yhtäkkiä onkin koko talo sisustettavana. Eihän teidän nykysessä talossa ole 8,5 neliön huoneita?

    VastaaPoista