tiistai 29. kesäkuuta 2010

Mun sauna on SunSauna

Juhannusreissun jälkeen sauna on ollu kovasti puheissa ja tälläkin kertaa meille tulee SunSauna.







Firman nettisivuilla on hyvä suunnitteluohjelma, jolla voi kokeilla minkälaiset laudemallit sopii juuri siihen omaan saunaan. Ohjelmaan syötetään saunan tarkat mitat, kiukaan malli ja oviaukon tarkka paikka. Saunan koosta ja valitusta kiuasmallista riippuen ohjelma antaa monia kivoja laudevaihtoehtoja. Lopuksi voi suunnitella myös mahdollisen lasiseinän, paneloinnin ja valaistusta myös. Kätevää!







Vaikka jotain huonoa tässäki, liikaa vaihtoehtoja....


(kuvat SunSaunan sivuilta)

Juhannus

Meidän perhe vietti Juhannusta tällä kertaa Keski-Suomessa. Nähtiin piiiiitkästä aikaa kavereita ja kivaa oli!





Luka pääsi ensimmäistä kertaa veneilemään. Pieni mies vaikutti alkuun vähän pettyneeltä, mutta ilme kirkastu sitä mukaa kun vauhti kasvoi. :)






Kaveruksilla meinasi tulla kylmä. Onneksi iskä osaa. :)





Metsätiellä oli kiva leikkiä uinnin ja grillailun jälkeen.





Aaton ohjelmaan kuulu tottakai lavatanssit!





Ja liikkeet on hallussa...





Aikusten aattoiltana herkuteltiin, säät ei tällä kertaa sallinu kokkoilua eikä hurjia pihapelejä.





Juhannuspäivänä ulkoiltiin...





...ja herkuteltiin.





Retkeiltiin...





...ja mökkeiltiin.



Ja sitten se jokailtainen INHOTTAVA iltapesu....








Sitten istuttiin viimeistä iltaa ja palattiin kotiin autuaan muistamattomana siitä kuka vei voiton Timberissä. :)



Kiitos H&E&A&N <3



P.S. Meille tulee poreamme.







perjantai 18. kesäkuuta 2010

Multasormi vailla työtä

Tässä kesässä parasta on ehdottomasti se, ettei tarvii leikata nurmikkoa. Meillä oli edellisen talon pihassa semmonen supernurmi että sitä piti olla leikkaamassa vähintään kolmen päivän välein ja se oli väliin aika raskasta.

Mutta kyllä nyt täytyy myöntää, että muita pihahommmia on ikävä! Suuren osan elämästäni olen asunu kerrostalossa enkä ois ihan heti uskonu innostuvani istutus-puuhista, vaan niinpä kävi. Sehän on sisustamista ulkona! :)

Pahin haikeus on ohi, piikki oli tuossa kuukausi sitten. Sen aikana kerkesin kuiten miettiä, mitä ehdottomasti haluan seuraavaan pihaan...





1. Omenapuu
Eihän tuo ihan parissa vuodessa kasva näin näyttäväksi, mutta jaksan ootella. Sitten sen alle katetaan pöytä, ja sen jälkeen leivotaan mansikkabrita.





2. Purppuratuomi
Vanhan kodin pihaan istutettiin purppuratuomi Piitulle, ja minusta oli tosi harmi ettei sitä voitu ottaa mukaan ku muutettiin...





3. Syreeni
Ja nimenomaan valkoinen syreeni. Sitä haluaisin aidanteeksi takapihalle.





4. Purppuraheisiangervo
Tykkään kaikista purppuroista :) Istutin tätä viime syksynä vanhan kodin pihaan, mutta en ikinä kerenny näkemään, millanen siitä tulee.






5. Timanttituija
Niitä vaan täytyy olla. Etupihalla.





6. Pioni
Näin keväällä kuvan lehdessä. Menestymisestä näillä leveyksillä en tiedä, enkä juuri mistään muustakaan, mutta kaunis!






7. Lilja
Ihana!



Semmosia. Must have-puskia. Aika lailla valkosta ja purppuraa näyttää olevan, onneks tuija vähän pelastaa!

Saapa nähä pääseekö jo ens syksynä istuttaan ekat...

(Kuvat napsittu netistä, puutarhojen sivuilta )

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Värillä on väliä

Monta päivää olen selaillu Tikkurilan sivuilla värikarttoja.

Joka kerta päädyn samoihin.. Lumi-värikarttaan ja Tunne väri- kartan valkoisiin ja sävyllisiin vaaleisiin.

Varsinki tuossa jälkimmäisessä on liikaa vaihtoehtoja, mutta sain sentään karsittua osan pois.

Tässä suosikkeja!





"Kookos"





"Damasti"





"Jasmiini"





"Kalla"





"Kielo"



Näistä joku taitaa tulla eteiseen.
(Ja mahdollisesti apukeittiöön, jos jostain syystä panelointi sen osalta päätetään unohtaa. )

Tämän hetken suosikit on Jasmiini ja Kielo. Kielo mahollisesti johtaa kaulanmitalla. :)



Oon myös kurkistellu muutamia tapettivaihtoehtoja, koska ei ikinä tiiä millon neki pitää jo päättää! :D

( Vakavasti puhuen minun pahin painajainen on tällä hetkellä se, että joutuisin tekemään jonkin päätöksen niin etten olis kerenny miettiä asiaa YHTÄÄN etukäteen! )







Lukan huoneeseen haluaisin tätä Sandbergin ihanaa ruututapettia, harmaana.



Piitun huoneen väriksi tulee vanha roosa, mutta mieluisaa tapettia ei ole vielä tullut vastaan.

Ajatus lähti tästä...




Mutta ruutua en tytölle halua, pitää olla jotain pehmeämpää.
(kuva jostain asuntomessujutusta napattu)



Ikean
sivuilla olevissa hauskoissa remppa-videoissa vilahtaa kyllä yksi tosi kiva tapetti... Sitä voi käydä kurkistamassa täällä. Tapetti näkyy siellä aivan videon lopussa, tyttöjen uudistuneessa huoneessa.

Ja video on kyllä katsomisen arvonen ihan vaikkei minun tapettipohdinnat kiinnostakkaan, on siellä niin ihania pikku rinsessoja! :)



Valkoista paneelia
on tulossa ainakin kuistiin, "vierasvessaan" ja luultavasti kodariin.
Ja kodarin vessaan. Eiköhän se riitä.



Mitäs sitten puuttuu vielä...
Meidän makkari ja olohuone. Ne onkin ne vaikeimmat, varsinki olkkari jonka näkee kaikkiainajokakerta. Makkarin oven voi aina sulkea, jos nyt sattuu ettei sinne keksi sopivaa väriä ihan heti pariin vuoteen. :P

Mutta näillä mennään nyt ja nyt lyödäänkin vetoa miehen kanssa että kuinka monta kertaa mieli kerkeää muuttua ennen kun pääsen Kieloa sutimaan eteisen seiniin!

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Lattia se olla pittää!

Ja taas olen kohtuu ajoissa miettimässä sisustusvalintoja taloon, ku piirrustuksetkaan ei oo vielä valmiit, luvista puhumattakaan. ; )


Tilasin toissailtana erikoisparketti.fi:stä vähän maistiaisia.
2 näytettä sai tilata ilmaseksi!


Ensimmäinen on Paradorin IHANA massiivilankku. Tiesin kyllä jo tilatessa että tätä ei tulla laittamaan, asennuksen (liimataan betoniin tai ruuvataan koolaukseen) ja hinnan (35 euroa/m2) vuoksi. Mutta saahan sitä aina haaveilla!







Ja oishan tuo ollukki ihan liian tumma. HYI! :D




Toinen (ja se oikea) on tämä Paradorin 1-sauvanen Tammi sutter. Oli ihan yhtä hieno luonnossa kun kuvissakin ja taas ollaan yhtä päätöstä lähempänä valmista taloa!







Kuvat lainattu www.erikoisparketti.fi

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Perä eellä puuhun

Listat ei ehkä ole number one priority kun aletaan rakentamaan taloa. Mutta kivahan niitä on kattella. Ja päättääkki ehkä jo valmiiksi nii ei tarvis sitten kun hakea vaan. : )


Haluaisin ooooooikein korkeat jalkalistat.

Niinku nämä, 12 cm korkeat.




Mutta minua ehkä mahdollisesti vähän häiritsee tuo alimmainen ura, ilman sitä tämä lista olis täydellinen.


Seuraava vaihtoehto on muutaman sentin matalempi, 9,5-senttinen.



Ei paha. Mutta ei niin korkea. :( Ehkä oppisin olemaan huomaamatta tuota ensimmäisen listan uraa. Jos alkasin opettelemaan jo nyt, olis vuosi aikaa.




Ja sitten on vielä nämä kulmapalat.





Miehen siskolla oli vastavalmistuneessa vintissä nämä ja ihastuin heti! Mutta silti epäilyttää, haluanko niitä omaan kotiin joka oven nurkkaan, pelkään että tulee liikaa yksityiskohtia. Seinät ei kuitenkaan tule olemaan valkoisia, joten listat ja kulmapalat erottuiskin vielä paremmin.


Siinä se nyt on, ensimmäinen asia jota en ole osannut päättää HETI. Here we go....


(Kuvat listatalo.fi)

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Ensimmäiset kevätjuhlat

Meidän pikku rinsessa on käynyt seurakunnan kerhossa siitä asti kun täytti 3 ja sunnuntaina oli ihka ensimmäinen kevätjuhla. :)



Aamulla ostetiin maidonhakureissulla Prismasta uusi mekko. Hienompiakin olisi äidin mielestä ehkä ollut, mutta tytöllä on kohtalaisen kova luonto ja oma tahto ;D




Kirkossa lapset esitti muutamia lauluja, mm virren "Jumala loi". Kaikille lapsille laitettiin päähineet, joissa oli joko kukka tai eläimen kuva. Piitu sai ihanan leppiksen :)



Ja kotona myöhemmin tuumasi hieman väsyneenä että "Äiti, mie en ois halunnu olla mansikka!" :D



Pojat oli mukana myös.




Ja näin hienosti ne osasi istua kirkossa. Minuutin. Sitten nuorempi herra mittasi mm. juoksuaskelin kirkon koko käytävän (useaan otteeseen), kävi tutustumassa alttariin ja kokeili muutamaan otteeseen josko kanttorin kanssa olisi päässyt muutamat nuotit soittelemaan. Huh.






Taustalla näkyvät kynttilät oli enää noin 10 cm päässä pojan sormenpäistä kun iskä ehti paikalle ja tässä hyväksi lopuksi osallistutaan kerhotädin puheeseen. :)




Että näin. Kirkko taitaa olla poissuljettujen juttujen listalla mitä meitin Lukaan tulee... Toistaseksi.


Hyväksi lopuksi vielä ihka ensimmäinen kuva meidän tontilta! :)



Eihän tästä juuri mitään hahmota, pelto ku pelto!

Käytiin vähän mittailemassa että mihin kohtaan talo tulisi, paperilla kun on niin vaikea hahmottaa. Pienihän tuo on ku mikä, mutta olen alkanut tykkäämään siitä entistä enemmän; eipähän tarvii omaisuutta laittaa istutuksiin ja pihasta saa kodikkaan.